Wednesday, 11 February 2015

Vene-Båt 2015 - 40-vuotta, Onnea!





Messut alkoivat 6. helmikuuta ja jatkuvat aina kuluvan viikon sunnuntaihin. 
Paljon on jälleen nähtävää, kivoja uutuuksia ja vanhoja tuttavuuksia. 
Veneilijän ja vesiurheilijan hankinta- ja tarvikkeisiin tutustumispaikkana hyvä. 
Maakravullekin mukava paikka viettää päivää ja tutustua veneisiin.
Tunnelma tuulisena sunnuntaina oli hyvä ja rento.



Jalkauduimme messuille vaativalla raadilla, joka halusi vain nähdä kala-altaan. Yhteen veneeseen kävimme tutustumassa ja yllä oleva saikin pikkuraadilta arvosanan - TOSI HYVÄ.





Kunnostuksessa keskeneräinen vanhaakin vanhempi puuvene. 
Mutta kaiken vaivan väärti on ihana puun tuntu ja tuoksu.







Olimme varustautuneet messuille (kuten aina) omilla reissuja nähneillä matkarattailla, mutta raadin painostuksesta laisimme toisetkin kärryt iltapäivän tohinoihin.
" Väsyttääkö? Ei. Onko rankkaa? Joo, tosi rankkaa, mut kivaa."



Ensimmäistä kertaa oman 13-vuotisen messukävijän historiassa vesiurheiluun on panostettu yhtä paljon kuin tänä vuonna. Monina vuosina on laitesukelluskokeiluja järjestetty, mutta isoa allasta ei ole ollut käytössä. Loisto tilaisuus testata välineitä ja tavata ihka elävä merenneito.





Talven ensimmäinen hiihtoretki





Jokaisella kunnon retkellä on eväät ja kuumaa kaakaota.





Eväiden jälkeen kävimme katsomassa näkyisikö jälkiä. Löytyihän niitä: orava, jänis ja supi/kettu. Puista putoillut lumi vähän vaikeutti jäljittämistä.


Paluumatka sujuukin ihan urheilun merkeissä, kun molemmat halusivat kyytiin.



Talven ensimmäinen ulkoruokinta-sessio. Muurikalla espajalaistyyppistä broileri-makkara paellaa. Lapsoset halusivat kokeilla "linna-ruokailua" - näin olleen lumilinnassakin on syöty.

Wednesday, 4 February 2015

Lunta tupaan

 Lunta on tullut viikonloppuna ja sen jälkeekin kiitettävä määrä. 
IHANAA!
Viikonlopun ulkoilut&treenit hoidettiin lumilinnaa rakentamalla ja lumitöitä tekemällä.
Kroppa on kipeä kaikesta siitä lumipallojen vierityksestä ja taputtelusta.
Mutta kyllä oli hauskaa.
Nyt vihdoin on riittävästi lunta hiihtoa varten, 
nautitaan täysin siemauksin.




Vielä ehtii mukaan pääsiäisvalmisteluihin

Vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa pääsiäisvalmisteluja lasten kanssa. Me askartelimme virpomisvitsat jo viime viikonloppuna, sillä...